Viikon kysymys

Oletko jo tehnyt jouluostoksia?

Joulupukin pelastus

20.12.2006 12:51:09

Lappiin suuntaa tänä vuonna 500 lentoa. Matkustajamäärän arvioidaan olevan noin 100 000. Määrä on voimakkaassa kasvussa verrattuna aiempiin vuosiin. "Uskon, että Lapin vetovoima on vasta löytämässä itsensä uusille urille. Tulevaisuudessa matkailijamäärät voivat jopa moninkertaistua, SantaParkin toimitusjohtaja Wille Rajala ennustaa.

Joulupukin virallinen kotiluola - SantaPark Rovaniemellä on alun kiivaan syöksykierteen jälkeen nousemassa menestykseen. Vuonna 1998 avattu puisto lähti liikkeelle kansainvälisen huvipuiston konseptilla, mikä osoittautui täysin epäonnistuneeksi toimintamalliksi. Syksyllä 2003 uuden toimitusjohtajan Wille Rajalan myötä SantaParkin rakennetta ryhdyttiin muokkaamaan voimakkaasti joulun ja lappilaisuuden mukaiseksi elämyspuistoksi. Nyt joulupukin kotiluolan tulevaisuus siintää huomattavasti valoisampana.

Wille Rajalan innovatiivisilla ideoilla luotsaama SantaParkin toimintamalli näyttää nyt, kipeiden leikkausten ja muutosten jälkeen, oikealta. Lämpimiä elämyksiä antavana joulupukin, suomalaisen joulun ja Lapin teemapuistona on SantaParkin muodonmuutos onnistunut, ja se näkyy myös kävijätilastoissa. Viime tilikaudella yhtiö teki historiansa ensimmäisen positiivisen tuloksen.

Muovinen joulumaa mahdoton ajatus

Rajalalla on vahva kokemus show busineksestä ja myös yrittäjätausta. Karusellien ja muovikoristeiden sijoittaminen joulupukin maailmaan oli hänen mielestään mahdoton yhdistelmä. Rovaniemeläisen Rajalan visiot ja ennakkoluuloton yrittäjähenkisyys ovat luoneet elämyspuiston, jonka kaikki rakennukset ja aktiviteetit huokuvat joulun tunnelmaa ja Lapin eksoottista henkeä. Elämysluolan päämateriaaleina on käytetty taustan jyhkeän kivilouhoksen lisäksi aitoa 100 vuotta vanhaa piiluhirttä, tuhansia aitoja heinäseipäitä sekä lunta ja jäätä. Muovi on väistynyt joulupukin virallisesta kotiluolasta.

Suunta on hyvä

Nykyiseen SantaParkin menoon Wille Rajala on tyytyväinen. "SantaPark on murtanut menneisyyden myytin ja tuote kiinnostaa niin kotimaisia kuin ulkomaisia kävijöitä yhä enemmän. Myös yritykset ovat löytäneet paikan ja se onkin nopeimmin kasvava asiakaskohderyhmä koko Lapin matkailussa, kertoo Rajala. Rajalalla on vahvat näkemykset SantaParkin kehittämisestä tulevaisuudessa. "Yhtiön tulevaisuuden kehitysmahdollisuuksiin vaikuttaa kaksi asiaa. SantaParkin tulisi muuttua lähitulevaisuudessa yrittäjävetoiseksi, jotta tulevaisuuden investointien pääomatarve olisi turvattu ja yritys saisi kasvot."
"Merkittävä asia on myös Rovaniemen alueen yleisen vetovoiman kehitys. Koska olemme yksi matkailuketjun alihankkijoista, ammennamme asiakasvolyymia siitä määrästä, jonka Rovaniemen vetovoima alueelle tuo. Teemme luonnollisesti laajaa yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. Omat kasvuhalumme ja odotuksemme ovat tällä hetkellä suuria ja toivomme kävijämäärän ylittävän kaupungissa ja sen lähiympäristössä olevan ympärivuotisen matkailijamäärän keskiarvon", toimitusjohtaja selvittää työn arkipäivää.

On uskallettava ajatella isosti

Yhteistyötä on monenlaista, eikä se aina ole helppoa. "Minulle yhteistyön tekeminen tarkoittaa sitä, että voin omalta osaltani ja edustamani yrityksen puitteissa luoda jotain sellaista, jonka avulla myös joku toinen voi edistää liiketoimiaan ja päinvastoin. Toisia kopioimalla ja muita mollaamalla ei kehitystyötä kuitenkaan tapahdu. Myös ennakkoluulottomuus on tärkeää ja se, että osaa ja ennen kaikkea uskaltaa ajatella isosti - miten muuten voisi tehdä suuria asioita?"

Wille Rajalan arjen työ on paljolti taustalla vaikuttamista. Se on pitkälle bisneksen suunnan pitämistä ja tarvittaessa sen muuttamista, aivan kuten muillakin yritysten vastuuihmisillä. Hänen mukaansa hyvän esimiehen tehtävänä on löytää oikeille paikoille lahjakkaat ihmiset ja antaa heidän energiansa ja osaamisensa loistaa. "Asia on niin että yksi mies pystyy tiettyyn, mutta hyvä joukkue jo paljon enempään. Kaikki joukkueen jäsenet ovat omalla osaamisellaan ja vastuualueellaan tärkeitä - näin syntyy ihmistenvälinen arvostus", Rajala tähdentää SantaParkin tiimityötä.

Joulupukin kotiluolan tulevaisuus

SantaPark on jo nyt kokenut suuria muodonmuutoksia, mutta mahdollisuuksien tie eteenpäin on vielä pitkä. Joulupukin virallinen kotiluola napapiirin tuntumassa Rovaniemellä voi kasvaa suomalaisten todelliseksi suosikkikohteeksi, mutta myös kansainvälisesti hyvinkin tunnetuksi ja suosituksi matkailukohteeksi, kun sen erityispiirteet osataan hyödyntää sataprosenttisesti. Ainutlaatuinen ympäristö kallioluolassa, Lapin mystiikka, suomalaisten vahva omistautuminen omalle joulupukille ja toimijoiden luovuus ja innokkuus sekä yrittämisen halu voivat viedä vielä pitkälle. Innovatiivisilla sijoittajilla ja avarakatseisilla tulevaisuuteen näkijöillä sekä uskomalla suomalaiseen joulupukkiin on Rovaniemen SantaParkilla hyvä tulevaisuus edessään.


(Toimitti: Mikko Puittinen)

Tulosta artikkeli

© AikoL - AV-viestinnän opiskelijat, 2004 - 2010



 Yhteistyössä mukana:

Klikkaa kuvaa päästäksesi kumppaneiden sivuille.




Lieksan Teollisuuskylä Oy
Businesslieksa.net